Turbosta valunut öljy aiheutti Wärtsilän palohälytyksen
Pelastuslaitos sai kello 20:55 hälytyksen rakennuspalosta Vaasan Wärtsilän tehtaan alueella Järvikadulla. Paloa ei kuitenkaan tehtaalla ollut...
View ArticleMopo lähti varkaan matkaan Pietarsaaressa
Peugeot-merkkinen mopo varastettiin 11.–13. joulukuuta Pietarsaaresta läheltä Kolpintietä.Mopon rekisteritunnus on 37-LFU. Mopo varastetti...
View ArticleVaasan yliopiston alueelta löytyi miehen ruumis
Pohjanmaan hätäkeskus sai tänä aamuna kello 5.56 ilmoituksen menehtyneestä henkilöstä Vaasan yliopiston kampusalueella.Yliopistolle töihin...
View ArticleAuto kyljelleen: kuljettaja ambulanssilla hoitoon
Vaasalainen 20-vuotias mies vietiin ambulanssilla terveyskeskukseen Alajärvellä perjantaiaamuna tapahtuneen liikenneonnettomuuden jälkeen....
View Article12 vuotta vankeutta kolmesta murhan yrityksestä
Viime syyskuussa moottorisahalla naista kaksi kertaa viiltänyt mies on saanut 12 vuoden vankeusrangaistuksen.Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus...
View ArticleTiet olivat liukkaita – liikenneonnettomuuksia E-P:llä
Lauantaiaamuna Etelä-Pohjanmaalla tapahtui kolme liikenneonnettomuutta. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että tiet olivat aamulla liukkaita....
View ArticleSänky paloi Kuortaneella
Kuortaneen keskustassa sijaitsevassa rivitalossa oli palo perjantain ja lauantain välisenä yönä.Rivitaloasunnossa paloi sänky. Pelastuslai...
View ArticleHieho pelastettiin sontakuilusta
Pelastuslaitos pelasti lauantaina hiehon pois pinteestä Ilmajoella.Hieho jäi jumiin sontakuiluun Saarakkalantiellä sijaitsevan navetan sis...
View ArticleKoululaisia joulujuhlaan kuskannut bussi suistui ojaan
Joulujuhlaan koululaisia vienyt linja-auto suistui ojaan lauantaiaamuna Virroilla.Kyydissä olleet kuusi koululaista ja kuljettaja eivät lo...
View ArticleAuto suistui taas tieltä Auneksen kohdalla
Auto ajautui ulos tieltä Seinäjoella lauantaina päivällä kello yhden aikaan.Ajoneuvo suistui tieltä Aunekseen ja Heikkilänkylään suuntaava...
View ArticleAuto tuhoutui täysin palossa – katso lukijoiden kuvat
Henkilöauto syttyi palamaan kesken ajon lauantaina kello kahden aikaan Seinäjoella.Kuljettaja huomasi konepellin alta tulevan savun, pysäy...
View ArticleRuoka kärysi, asukas terveyskeskukseen
Lapuan palokunta sai lauantai-iltana hälytyksen, jota hoitaman lähdettiin keskisuurena palona. Totuus oli, että Honkatiellä oli kuitenkin vai...
View ArticleOjaan suistunut auto osui kiveen
Maastoauto suistui tieltä Soinin Hautakylällä sunnuntaina kello 13 aikaan.Auto osui kiveen ja vaurioitui pahasti. Autoa kuljettanut mies v...
View ArticleLappajärvestä etsitään ihmistä
Mahdollisesti veden varaan joutunutta ihmistä etsitään ilmatyynyaluksella Lappajärvestä.Pelastuslaitos sai hälytyksen ihmisen pelastamises...
View ArticleAuto kolhaisi pyöräilijää Seinäjoella
Henkilöauto pakeni paikalta kolhaistuaan polkupyörää taluttanutta seinäjokelaismiestä lauantaina kello 16 aikoihin.Mies ajoi pyörällä Vapa...
View ArticleAuto törmäsi toiseen autoon liikenneympyrässä
Peltiä meni ruttuun, kun henkilöauto törmäsi toiseen autoon liikenneympyrässä Ilmajoella sunnuntaina kello 14 aikaan.Yli 80-vuotias ilmajo...
View ArticleAuto kärähti Kauhajoella
Auton moottoritilassa syttyi tulipalo sunnuntai-iltana Kauhajoella. Auton moottoritilaa oli puhdistettu, kun ilmeisesti tinnerin ja loistelam...
View ArticleJää uuvutti vanhan hevosen Kurikassa
Palokunta lähti Kurikassa puoli kuuden aikoihin maanantaiaamulla pelastamaan jäällä liukastelevaa vanhaa hevosta tallin pihapiiristä.28-vu...
View ArticleAutot eivät tahtoneet pysyä tiellä Pietarsaaren ja Kokkolan seudulla
Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisin tietoon tuli sunnuntaina useita ojaan suistumisia.Sunnuntaiaamulla Pietarsaaressa Kolpintiellä m...
View ArticleLappajärvestä löytyi kuollut mies
Pilkillä olleet miehet löysivät sunnuntaina iltapäivällä miehen ruumiin Lappajärvestä. Ruumis löytyi järvestä Ahonkylän kohdalta. Vainaj...
View Article